Isot koneet ovat täällä!

salmikaivin_lavetti_web

Nyt ne vihdoin saapuivat, nimittäin isot koneet. Polkaisimme pihatyöt ronskisti käyntiin Salmi Kaivin Oy:n työmiesten voimin ja pääsimme vihdoin pihan laittoon. Olimme käyneet pihasuunnitelmamme läpi edellisessä tapaamisessa, joten koneiden ajaessa pihaan homma saattoi lähteä suoraan liikkeelle. Ja heti alkoi tapahtua!

salmikaivin_tl100_kaivinkone_web

Ensin kaivuri käänsi pihamme vallanneet rikkaruohot ja ylimmän maakerroksen ympäri. Sen jälkeen leviteltiin täyttömaata, jota olimme ajattaneet pihallemme jo etukäteen. Täyttömaan avulla kaivuri ja traktori taikoivat esiin pihan muodon. Samaan aikaan isäntä rakensi talon sokkelin ympäri kiertävää kaukaloa, johon emäntä asetteli kärrykaupalla kiviä. Kaukalon tehtävänä on pitää multa ja kasvit tarpeeksi kaukana talon kivijalasta ja pitää näin kosteus kurissa. Ennen mullan levitystä kaivurit kaivoivat uomat pihavalojen johtoja varten.

puutarha_tauko_web

Olimme merkinneet istustusalueiden ja puiden paikat pihalle etukäteen. Salmi Kaivin Oy:n työmiehet neuvoivat meitä kasvien tarvitseman multamäärän kanssa. Puiden kohdalle tuli ajaa puutarhamultaa  noin neliön verran. Pensaille riitti 50 cm syvyydeltä multaa ja kukille 30 cm. Näin saimme suunnitelluille kasveille hyvät kasvupaikat ja takuuvarmasti tarpeeksi ravinteita. Salmikaivin teki pihallamme mahtavaa työtä. Koneet olivat viimeisen päälle ja miesten ammattitaito kruunasi kokonaisuuden. Erityisesti isäntä kiitteli pihan korkojen ja kaatojen viimeistelyä. Takapihan muhkauraisesta montusta muovautui kuin taikaiskusta tasainen leikkialue pojalle. Koko pihamaalle levitettiin lopuksi puutarhamultaa n. 10-20 cm paikasta riippuen.

 

Huiskimme hommia kaivurimiesten kanssa yhteensä neljä päivää, mutta onneksi emme tauotta. Välillä nautiskelimme alkukesän auringosta ja grilliherkuista. Seuraavan viikon sisällä pistämme nurmikon siemenet maahan. Tavoitteena olisi tehdä se ennen juhannusta, jotta kesä ei kuivata tuoretta ruohikon alkua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s